Liikunta tekee
onnelliseksi

TEKSTI Digimag/Heta Jyrälä KUVAt pixabay
Kaikki hyötyvät liikunnasta. Liikkuminen lisää tutkitusti onnellisuutta, auttaa hallitsemaan stressiä sekä torjuu masennusta. Parhaimmat hyödyt saadaan kohtuullisesta rasituksesta ja maltillisesta liikkumisesta.
Lasten liikunta- ja ravitsemustutkimus

Itä-Suomen yliopiston lasten liikunta- ja ravitsemustutkimus sai 120 000 euron rahoituksen opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Rahoitus on vuodelle 2017,  ja se on tarkoitettu lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden ja passiivisuuden syiden ja yhteiskunnallisten seurausten tutkimiseen. Kyseessä on viimeinen vuosi yhteensä 300 000 euron summasta.

Myös Kela on myöntänyt rahoitusta 100 000 euroa samalle tutkijaryhmälle. Rahoitus koskee vuosien 2017‒2019 aikana tehtävää tutkimusta, jossa käsitellään elämäntapojen, kroonisten sairauksien riskitekijöiden ja hyvinvoinnin osatekijöiden yhteyksiä terveyspalveluiden ja lääkkeiden käyttöön sekä terveydenhuollon kustannuksiin.

Tutkimus alkoi vuonna 2007, jolloin siinä aloitti yhteensä 512 lasta perheineen. Lapset olivat tuolloin 6‒8-vuotiaita, ja heidän elintapojaan seurataan aikuisuuteen saakka. Seurannan tavoitteena on tutkia ylipainon, tyypin 2 diabeteksen, verenkiertoelinsairauksien ja muiden yleisten kroonisten sairauksien riskitekijöitä, patofysiologisia mekanismeja ja riskiryhmiä.Tutkimus tuottaa myös uutta tietoa liikunnan ja ravitsemuksen pitkäaikaisista vaikutuksista edellä mainittuihin sairauksiin. Tietoa tuotetaan myös terveyspalveluiden käyttöön.

Yhtenä keskeisenä tavoitteena on tutkia lasten ja nuorten liikunnan, ravitsemuksen ja muiden elämäntapojen kansanterveydellistä sekä yhteiskunnallista merkitystä. Tutkimuksessa käsitellään myös lasten ja nuorten terveyspalveluiden sekä lääkkeiden käyttöön ja kustannuksiin vaikuttavia tekijöitä.

Lähde: uef.fi

Liikunta on oivaa yleislääkettä useimpiin sairauksiin ja elintoimintoihin. Perimä vaikuttaa jonkin verran siihen, mihin liikkumisesta on paras apu. Toiselle ulkona puuhaaminen tai salilla käyminen vaikuttaa alentavasti verenpaineesen, toisella puolestaan kakkostyypin diabeteksen riski pienenee. Kaikille liikunnasta on kuitenkin hyötyä, sillä sen hyödyt mentaaliterveyteen ovat tutkitut.

Geenit voivat myös vaikuttaa yleisesti siihen, kuinka aktiivinen ihminen yleensäkin on. Joillakin ihmisillä voi perimän kautta olla hitaampi palautuminen tai lihasten pahempi kipeytyminen, jolloin liikunta ei välttämättä ole kovin nautinnollista. Hyvältä tuntuva liikkuminen on mukavampaa, jolloin hyödytkin ovat suuremmat. 

TERVEYSKIRJASTON MUKAAN eri liikuntamuodot vaikuttavat terveyteen hieman eri tavoin. Kestävyyslajit alentavat erityisesti verenpainetta ja kolesterolia sekä auttavat sietämään sokereita paremmin. Kuntosalilta puolestaan löytyy vahvistusta luustoon sekä tehostusta sokeriaineenvaihduntaan. Reagointikykyä tarvittavissa lajeissa kuten voimistelussa tai pallopeleissä puolestaan kehittyy luuston lisäksi tasapaino.

Terveysliikuntasuositukset kehottavat kohtuullisesti rasittavaan liikuntaan, kuten reippaaseen kävelyyn,  useana päivänä viikossa. Tällainen liikunta kohottaa kestävyyskuntoa, kun sitä tehdään 5–7 päivänä viikossa yhteensä 2,5 tuntia. Helpointa on kutsua ystävä mukaan ja piipahtaa lähimetsässä haukkaamassa happea. Päivittäisen liikuntamäärän voi myös pilkkoa pienempiin osiin, sillä kolmella 10 minuutin kertareippailulla saadaan samat tulokset.

Samaan pääsee myös kuormittavammalla liikunnalla kuten hölkällä. Hölkkälenkillä tulisi suositusten mukaan käydä kolmesti viikossa 20–60 minuuttia. Rasittavampaa liikuntaa tulee viikossa kertyä yhteensä 90 minuuttia.

UKK-INSTITUUTIN MUKAAN iäkkäille terveysliikunta on erityisen tärkeää, sillä säännöllisellä lihaskunto- ja tasapainoharjoittelulla voidaan merkittävästi vähentää kaatumisia. Tasapainon parantumisen lisäksi iäkkäiden toimintakyky pysyy yllä ja ihminen selviää pidempään itsenäisesti. Liikunta saattaa myös vähentää dementian tai Alzheimerin taudin esiintyvyyttä.

Tärkeintä on liikkua turvallisesti sekä välttää ylikuormittumista. Säännöllinen liikunta ja itselleen sopivimman lajin löytäminen edistävät terveyttä koko elämän ajan. Liikkuminen tuo elämään onnellisuutta ja hyvää mieltä.

liikunta
terveys
hyvinvointi
kuopio

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva