Kiidä 
pitkin latuja

Teksti Digimag/Teemu Viemerö Kuvat Peltonen Ski Oy
Laadukkaat pitokarvasukset pitävät ladulla säällä kuin säällä.

Hiihto on yksi suomalaisten suosituimmista urheilumuodoista, sillä se on kolmanneksi suosituin laji heti kävelyn ja pyöräilyn jälkeen. Tutkimuksien mukaan 800 000–1 000 000 suomalaista nousee suksille joka talvi, joten tarve laadukkaille suksille on valtava. Kysyntä on vauhdittanut myös suksivälineistön kehitystä. 
 

SUKSEN KEHITYSTARINA alkaa legendaarista mainetta kantavista puusuksista, jotka vaihtuivat 1970-luvun alkupuolella muovisuksiin. 1980-luvun puoliväli tutustutti hiihtäjät puolestaan luistelusukseen, joka loi samalla uuden tavan hiihtää. Lukuisten eri pohjien myötä, suksien kehityksen saralla uusin käänteentekevin innovaatio on pitokarvateknologia. 

– Uuden teknologian valtti on pitokarvan tuoma vaivattomuus. Ennen urheiluvälinekauppaan menevän asiakkaan täytyi osata valita lukuisten eri voiteiden väliltä, mitä niistä suksilleen haluaa ostaa.  Erilaisia pitovoiteita on loputon määrä. Pitokarva sen sijaan korvaa kaikki pitovoiteet omilla pito-ominaisuuksillaan. Tämän myötä ei tarvitse enää miettiä mitä voidetta lyö pohjaan, vaan pitokarva pitää ja toimii aina oli mikä keli tahansa, kertoo Asko Lahdelma Peltosen suksitehtaalta.

Kotimainen suksi- ja välinevalmistaja Peltonen valmistaa Skin-pitokarvasuksia Sveitsistä tuodusta mohairista. Materiaalia saadaan myös esimerkiksi karibun villasta. Teknologia tuo hiihtäjille uuden ja helpomman tavan sekä käyttää että hoitaa suksia, sillä huolto tapahtuu sekunneissa.

Suksityypit pähkinänkuoressa

Step-pohjaisten suksien pidon muodostavat suksen pohjaan jyrsityt pitotaskut. Suksien kuvio soveltuu mainiosti lasten ensisuksiin ja metsäsuksiin. 

Nano-suksissa on kemiallinen pinnoite koko suksen pituudelta. Sukset soveltuvat peruskuntoilijoille sekä kävelyhiihtoon. 

Zero-suksien pito perustuu kumi-muovi-sekoitteesta tehtyyn pinnoitteeseen, joka sijaitsee suksen keskiosassa. Pinnoite karhennetaan hiomapaperilla. Nämä sukset on tarkoitettu nimensä mukaisesti nollakeleihin.

Skin-sukset sopivat kaikille keleille. Varsinkin kuntoilijat ja aktiiviharrastajat ovat ottaneet pitokarvasukset omikseen.

Peltosen pitokarvasuksia on saatavilla neljää eri hintaluokkaa: kilpasuksi, kaksi eri hintaluokkaa kennorunkoista aktiivihiihtäjän suksea sekä puurunkoinen suksi harrastehiihtäjälle.

 

– Pitokarvasukset ovat madalluttaneet ihmisten kynnystä lähteä hiihtämään, ja se lisää hiihdon harrastuneisuutta. Pitokarvoja on aikaisemmin käytetty muun muassa telemark-hiihdossa nousukarvana. Kuluneiden kolmen–neljän vuoden ajan teknologiaa on onnistuneesti hyödynnetty myös perinteisen hiihdon parissa, Lahdelma jatkaa.

Koska vanhoja suksia ei voi tuunata liimaamalla niihin karvapohjaa, on uusi teknologia vaatinut Peltoselta myös täysin uudenlaisen suksen kehittämisen. Uusiin suksiin pitokarva saadaan istutetuksi onnistuneesti. Pitokarvasukset ovat mullistaneet suksimarkkinat, sillä Peltosen valmistamista suksista 75 prosenttia on pitokarvallisia. 

– Siinä missä mikä tahansa tässä maailmassa tarvitsee hoitoa, huoltoa ja ylläpitoa elinvuosien takaamiseksi, myös pitokarvasukset vaativat oman hoitonsa. Liukupinnoille on suositeltavaa laittaa luistovoide, joka antaa ennen kaikkea liukkautta pintaan sekä pidentää suksien ikää. Karvapohjaisille Skin-suksille on olemassa omat hoitoaineensa, jotka pitävät pohjan puhtaampana ja siten liukkaampana, mutta eivät ole välttämättömiä. Suksien hoitaminen ja puhtaanapito on todella helppoa, Lahdelma kertoo.  

– Ihmiset kysyvät meiltä paljon pitokarvasuksien kulutuskestävyydestä. Kovassa kulutuksessa sukset kestävät minimissään tuhat kilometriä ja parhaimmillaan jopa 
3 000 kilometriä. Karvan kestoon vaikuttaa paljon se, minkälaisissa olosuhteissa hiihdetään. Karkeat ja jäiset kelit aiheuttavat luonnollisesti enemmän kulutusta. Normiolosuhteissa ja perushiihdolla tehdas lupaa 1 500 kilometrin keston. Pitokarvan vaihto on kuitenkin hyvin edullista – puhutaan vain joistakin kymmenistä euroista. Karvan voi vaihtaa urheiluvälineliikkeessä tai jopa kotona, Lahdelma vinkkaa.

PELTONEN ON valmistanut suksia yli 75 vuoden ajan kotimaan lumille. Suksikauppa käy myös ulkomailla. Puolet yrityksen tuottamista suksista viedään muun muassa Ruotsiin, Norjaan, Saksaan, Ranskaan ja Sveitsiin sekä Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Suureen myyntiin on vaikuttanut karvapohjainnovaation lisäksi suksien korkea laatu sekä hyvä kestävyys. 

Yrityksen pitkä kokemus suksien valmistamisesta yhdistettynä uuden teknologian kanssa on tuonut yritykselle paljon positiivista palautetta.

– Pitokarvasukset ovat todella miellyttävät hiihtää, ja sen myös kuulee asiakkailta. Käyttökokemukset ovat ylittäneet kaikkien odotukset. Parhain markkinointikeino millä tahansa tuotteella on toimivuus – kun tuote toimii, tieto liikkuu suusta suuhun. Noin 95 prosenttia asiakkaista on ollut todella tyytyväisiä pitokarvasuksiin. Pettymykset ovat puolestaan johtuneet lähinnä siitä, että suksen jäykkyysvalinta ei ole osunut kohdalleen. Valinta kannattaa käydä erittäin tarkasti läpi asiantuntevan myyjän kanssa, ettei suksi ole liian löysä eikä jäykkä käyttötarkoitukseen nähden, Lahdelma kertoo. 

 

Peltonen Ski Oy
Viilukatu 11, Heinola
Puh. +358 3876 070 
www.peltonenski.fi

 

Read this acticle in English or Russian >

Peltonen
hiihto
Peltonen Ski
sukset
kuopio
tahko

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva