Kalasta vapaasti 

TEKSTI Digimag/ilpo lommi KUVA pixabay
Kuopiossa on hyvät mahdollisuudet virkistyskalastamiseen, sillä jopa neljännes kaupungin alueesta on vettä. Omia vesialueita Kuopiolla on yli 9 000 hehtaaria. Onkijat ja pilkkijät voivat kalastaa niillä ilmaiseksi ilman lupia yleiskalastusoikeuden perusteella.
Kalastusluvat verkosta

KUOPION VESIALUEILLE MYÖNNETTÄVÄT kalastusluvat voi ostaa itse osoitteessa www.kalakortti.fi tai pyytää Suokadun valtuustotalon asiakaspalvelua tilaamaan ne puolestasi. Valtuustotalolla tilatut luvat maksetaan kaupungin kassaan. Luvat tulevat postitse kalastajan osoitteeseen.

Kaupungin vesialueiden verkkomerkki maksaa viisi, vapalupa kahdeksan ja yleismerkki kolme euroa. Yleismerkki oikeuttaa muun muassa katiskaan ja muihin seisoviin pyydyksiin verkkoja lukuun ottamatta. Päälle tulevat toimitusmaksut.

Valtakunnallinen kalastonhoitomaksu on 39 euroa vuodelta, 12 euroa viikolta ja viisi euroa päivältä. Sen voi maksaa verkossa www.eraluvat.fi -sivustolla, R-kioskeissa tai Metsähallituksen luontokeskuksissa.

Lisätietoja lupajärjestelmästä: 
Metsähallituksen maksuton palvelunumero 020 69 2424 ja sähköpostista eraluvat@metsa.fi

Tietoa rajoituksista: www.kalastusrajoitus.fi
Yhteislupa-alueiden kartat: www.muikku-suomi.fi

Kuopion kaupungin vesialueiden hoitaja Markku Tuomainen muistuttaa, että muuhun kalastukseen vaaditaan valtakunnallinen kalastonhoitomaksu sekä vesialueen omistajan lupa muun muassa verkko- ja katiskapyyntiin. Kalastonhoitomaksu oikeuttaa kalastamaan yhdellä vavalla ja vieheellä kaikkialla Suomessa kalastuskielto- ja erityisalueita sekä Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

KAUPUNGIN VESIALUEILLE voi Tuomaisen mukaan ostaa verkko- ja yleismerkkejä sekä lisävapalupia uisteluun. Lupa usealle vavalle ja isommille vesille on hankittavissa yhteislupa-alueelta. Niitä on Kuopion ympäristössä useita esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Kallavedellä, Tuomainen jatkaa.

Tuomainen muistuttaa Iso-Valkeisen lammen urheilukalastuspaikasta viitostien varressa. 

- Sinne myydään Iso-Valkeisen hotellilta, kaupunkiympäristön asiakaspalvelusta sekä useista kalastusliikkeistä päivä-, kuukausi- ja yrityskalastuslupia. Saaliiksi voi tulla istutettuja kirjolohia ja siikaa. Lupa koskee kahta vapaa. Lammen kesäkalastuskausi avautuu toukokuussa (www.kuopio.fi/kalastus).

VALTAKUNNALLINEN KALASTUSLUPAKÄYTÄNTÖ uudistui vuoden 2016 alusta. Tuolloin yhdistettiin kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtainen viehelupa yhdeksi kalastonhoitomaksuksi. Sen tarvitsevat kaikki 18-64-vuotiaat ihmiset, jotka kalastavat muulla välineellä kuin mato-ongella tai pilkillä. Onkijat, pilkkijät sekä alaikäiset ja 65 vuotta täyttäneet saavat viehekalastaa vapaasti myös yhdellä vavalla.

Pohjois-Savon kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Jarmo Mononen tähdentää, että Kalastonhoitomaksun paperinen tai sähköinen kuittitosite kannattaa pitää mukana kalastuksenvalvojan varalta. 

- Sama koskee muitakin kalastuslupia. Paikoillaan olevat kalastusvälineet kuten verkot ja katiskat on varustettava pyydysmerkein sekä kalastajan yhteystiedoin.

LUPA-ASIOIDEN LISÄKSI kalastajien vielä muistettava, että tietyillä arvokaloilla on valtakunnallisia rauhoitusaikoja ja alamittoja. Yleisimpiä alamittoja ovat kuhalla 42, rasvaeväleikatulla eli istutetulla taimenella 50 sekä vastaavanlaisella lohella ja nieriällä 60 cm. Rasvaevällinen eli luonnon järvilohi ja -taimen ovat rauhoitettuja. Harjuksella on rauhoitusaikaa huhti-toukokuu ja nieriällä syyskuusta marraskuuhun.

LAIN MUKAAN alamittainen kala on päästettävä takaisin vesistöön, olipa se hengissä tai ei. Yksityisillä vesialueilla voi olla lisärajoituksia ja muita säännöksiä kalastamiselle esimerkiksi verkkojen määrää ja pienintä silmäkokoa koskevia määräyksiä.

Pohjois- ja Etelä-Kallavedellä on verkkopyynnille useita rajoitteita. Etelä-Kallavedellä on rantautumista rajoitettu linnuston suojelukohteilla 1.5.–31.7. Kyse on yleensä pienistä luodoista, joilla on muun muassa selkälokkiyhdyskuntia.

 

kalastus
Vesialue
Kalastuslupa
mökkeily
Kesä

Saatat tykätä myös näistä jutuista