Itsenäistä turvallisuutta ihmisläheisesti

Itsenäistä turvallisuutta

ihmisläheisesti

TEKSTI olavi rytkönen KUVAT Proinno Design Oy
Väestömme ikääntyy vuosi vuodelta ja tuetun asumisen tarve kasvaa. Yhä useampi haluaa asua kotonaan, tai korkeintaan palvelutalossa, mahdollisimman kauan. Samalla kuitenkin senioreiden hoitosuositukset tiukentuvat ja kustannukset nousevat samassa tahdissa. Elämän laadun ja hoitotason varmistaminen kustannustehokkaasti on haaste, johon löytyy ratkaisuja.

Mitäpä jos saisit monipuolisia, luotettavia ja joustavia turvallisuus- ja hälytysjärjestelmiä eri kohteisiin ja tarpeisiin uudella ja yksinkertaisella tavalla? Seniortek Oy kertoo olevansa maamme johtava integroitujen kokonaisratkaisujen toimittaja. Yrityksen konseptia hyödynnetään tällä hetkellä niin palvelu- kuin kotona asumisessakin. 

Veljekset Pasi ja Sami Nurmela perustivat yrityksen vuonna 2005. Veljeksillä oli jo ennen yhtiön perustamista pitkä kokemus turva-alalta ja kokemukseen perustuva vahva näkemys perinteiseen tekniikkaan perustuvien järjestelmien heikkouksista. Uusi konsepti haluttiin rakentaa varmatoimiseksi ja helppokäyttöiseksi, yhden käyttöliittymän kokonaisratkaisuksi.

Järjestelmä säädetään asiakkaan elämänrytmin mukaiseksi, ei päinvastoin. Turvarannekkeita, kameroita tai antureita ei tarvita, kehittyneeseen liiketunnistukseen perustuva turvajärjestelmä on vanhukselle käytännössä täysin huomaamaton. Järjestelmä huomioi asukkaan kunnon, päivärytmit ja rutiinit.

Yksityisyyttä kunnioitetaan ilman minkäänlaista näkyvän valvonnan tuntua. Arjessa järjestelmä ei näy eikä ilmoittele itsestään millään tavalla, mutta jos jotain sattuu, on apu lähellä vaikka vanhus itse ei sitä kykenisi hälyttämään. 

 - Ratkaisut ovat säädettävissä täysin asiakaskohtaisesti. Jos vanhus nukkuu tavallisesti iltakahdeksasta aamukuuteen, mutta ei jonain aamuna nousekaan ja kello on jo vaikkapa yhdeksän, on järjestelmä hälyttänyt ja hoitaja tarkistaa onko kaikki kunnossa. Samoin muistisairaan poistuminen ovesta keskellä yötä hälyttää heti eikä vanhus jää pakkaseen. Jos kompastuu, kaatuu ja ei pääse ylös puhelimeen, on apu silloinkin tulossa automaattisesti. Palvelutalossa järjestelmä helpottaa henkilökunnan työpainetta ja yksityiskotiin asennettuna valvontajärjestelmä vähentää omaisen huolta läheisestään, kertoo myyntipäällikkö Lauri Munukka.

Loppukäyttäjälle ratkaisu tuo parempaa hoitotasoa, turvallisuutta ja yksityisyyttä. Järjestelmä ei kyttää, vaan auttaa automaattisesti silloinkin kun itse ei voi apua pyytää. Hoivahenkilöstölle tämä tarkoittaa ajansäästöä, sillä turhat tarkistukset ja tarpeettomat hälytykset vähenevät olennaisesti.

Palvelutalojen johdon raportointi ja dokumentointi helpottuu, järjestelmä siirtää aikaa ja voimavaroja tekniikalta ihmisille. Kun turvallisuus on hoidossa Seniortekin helpon käyttöliittymän kautta, säästyy resursseja olennaiseen eli aitoon ihmiskontaktiin. Konsepti on osoittautunut todella toimivaksi, sillä perinteisten järjestelmien käyttöasteen ollessa noin 50 % on tällä ratkaisuilla saavutettu lähes 95 % käyttöaste. Monta turhaa askelta on jäänyt väliin ja yhä useammin apua on saatu ajoissa ja oikeaan paikkaan. Menestystä on tullut luottoluokittaja Soliditet Oy:n myöntämällä korkeimmalla AAA luottoluokituksella vuonna 2011 ja Kauppalehti Oy:n tutkimus- ja analyysiyksikön, Balance Consultingin, menestyjäluokituksessa myönnetyllä Menestyjäyritys 2012 sertifikaatilla. Yritys on mukana myös Luotettava Kumppani – ohjelmassa. Tämä hoitaa toimittajan ja urakoitsijan puolesta tilaajavastuulain edellyttämien tietojen noutamisen eri rekistereistä ja pitää tiedot aina ajan tasalla.

Vuonna 2007 tasavallan presidentti Tarja Halonen lisäksi kansallisen INNOSUOMI – palkinnon yhdessä neljän muun innovatiivisen yrityksen kanssa.

 

ihmisläheisyys

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva