Lemmenloma on yhteistä aikaa

TEKSTI nmt/sISKO OJAJÄRVI KUVA All-free-download.com
Seksilomat nousivat Suomessa yleiseen keskusteluun vuonna 1989, kun Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula kirjoitti Erotiikka ja terveys -raportin Terveyskasvatuksen neuvottelukunnalle.
häämatkojen TOP 10-lista:

1. Pariisi
2. Havaiji
3. Karibia
4. Malediivit
5. Thaimaa
6. Rooma
7. Italia
8. Lappi
9. Mauritius
10. Kreikka ja  Venetsia

Osmo Kontulan mukaan kaikki tutkimukset osoittavat, että nykypäivien parisuhteita piinaavat eniten yhteisen ajan puute, johon pienetkin katkokset arjesta ovat oivallista lääkettä.
Mitään suurta väestökyselyä ei lemmenlomien tarpeellisuudesta ole tehty Suomessa tehty, mutta tutkimusprofessori Osmo Kontulalla on paljonkin tietoa suomalaisten parisuhteiden tilasta nykypäivän Suomessa.
Eniten ristiriitaa parisuhteissa syntyy kotitöiden tekemisestä ja lastenhoidosta. Yleisimmät erojen syyt ovat tunneperäisiä. Eroa ryhdytään harkitsemaan, kun epäillään kumppanin väittämistä tai kun luottamus on koetuksella. Toisen arvostus ja luottamus ovat parisuhteen kulmakiviä.
Ajan kuva Kontulan mukaan on romantiikan kaipuu etenkin naisten keskuudessa. 
– Naistenlehdet ruokkivat parisuhteen ihanteita. Se on hyvä asia, mikäli asioista pystytään keskustelemaan. Huonoksi se muuttuu, mikäli ryhdytään toiselta vaatimaan mahdottomuuksia. ”Miksi me aina tai miksei me koskaan”, on pahimmat sanonnat parisuhteessa.
Kontula pitää lemmenlomia kaksipiippuisena asiana. Arjesta irrottautuminen on aina hyvä asia parisuhteelle. 
– Lapset hoitoon ja mökille, kylpylään tai ulkomaille. Toisaalta taas, parisuhdeterapian tarve on aina suurin kesälomien, ja joulun jälkeen kutsutaan poliiseja kotiin sekä laitetaan eroja vireille. Se johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, ettei osata olla yhdessä 24 tuntia vuorokaudessa.  Keskustelu on parisuhteessa kaiken A ja O.
Kuitenkaan mitään yhtä oikeaa polkua parisuhteen hoitoon ei ole. Kaikilla asioilla on puolensa ja puolensa. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle pariskunnalle
Vaikka vuoden vaihteessa on paljon kohuttu Dannyn ja Erikan lemmenlomasta Thaimassa, niin romanttinen irtiotto ei vaadi aina suurta budjettia ja kaukomatkaa. Kuopiolaisella Matkailukeskus Rauhalahdella on valikoimissa lemmenlomapaketti, jossa houkutellaan asiakkaita hunajasaunalla, kylpylän poreilla, suklaalla sekä yhdessäololla takkutulen äärellä.  Rauhalahden huvilat sopivat tähän tarkoitukseen hyvin.
Toimitusjohtaja Sami Simonen kertoo, että heillä on ollut kahden vuorokauden lemmenlomapaketti myynnissä jo usean vuoden ajan. 
– Kysyntää paketille on tasaisesti ympäri vuoden. Pariskunnat ovat yleensä 30 ikävuodesta ylöspäin eikä yläikärajaa ole. Lemmenlomalla haetaan yhteistä aikaa, yhteistä tekemistä ja pientä luksusta. Yleensä meiltä lähtee pois hymyileviä pariskunta.

Simonen kertoo, että Rauhalahdessa lemmenlomaa käyvät pitämässä yllättävän monet Kuopiosta ja lähialueelta olevat pariskunnat.  Muutoinkin suunta näyttää Simosen mukaan olevan se, että kuopiolaiset kutsuvat vieraansa kotinsa sijasta Rauhalahden lomahuviloihin, joissa vietetään yhteistä aikaa ja yövytään. 

 

loma
lomamatka
hyvinvointi
häät

Saatat tykätä myös näistä jutuista