Minun Tahkoni: Raila Perttilä

Solid Housessa kiinteistönvälittäjänä toimiva, Helsingissä asuva Raila Perttilä on perheineen lomaillut Tahkolla jo 24 vuoden ajan.

Tahko tuli osaksi elämäämme alun perin mieheni laskettelu- ja moottorikelkkailuharrastuksen myötä. Aloimme miettiä loma-asunnon hankkimista paikasta, missä voisimme kumpikin liikkua ja harrastaa. Tahko tuntui meille itsestään selvältä valinnalta, sillä siellä meille oli tarjolla yllin kyllin aktiviteetteja. Vuonna 1995, kun olin nuori äiti, rakensimme mökin. Siitä lähtien olemme viettäneet Tahkolla kaikki kesämme.

TAHKO ON minulle ja miehelleni sekä kolmelle lapsellemme kuin toinen koti, missä myös ystäväpiirimme viettää aikaa. Se sijaitsee meille vielä hyvän ajomatkan päässä – ahkerimpana kautena ajoimme sinne lähes joka viikonloppu. Olemme harrastaneet vesihiihtoa, nuorempana jopa kilpaillen lajissa, ja meillä on edelleen Syvärillä vesihiihtorata.

Tahko ei vielä 1990-luvulla tietenkään ollut niin kehittynyt kuin nykyisin, se oli vahvasti hiihto- ja laskettelukeskus, eikä golfkenttiäkään vielä ollut. Vuonna 1999 alueelle tehtiin ensimmäinen golfkenttä, jolla itse aloitin golfin, ja myöhemmin saimme vielä New Coursen. ”Vanha kenttä” on kaunis, ja mökiltä sinne siirtyminen on niin helppoa, että oma 
golfkauteni keskittyy lähinnä vain Tahkolla pelaamiseen. Itse olen ollut myös varsin innokas lenkkeilijä, joten mikäs sen hienompaa, kun on voinut hyödyntää Tahkovuorta kesäaikana myös sauvarinnekävelyyn.  

MINUSTA ON upeaa, että Tahko piristyy ja uudistuu koko ajan ja sinne tulee yhä enemmän uusia tapahtumia ja niiden myötä ihmisiä. Vakiotapahtumiakin on jo paljon, juhannusfestari on muodostunut jo perinteeksi, samoin maastopyöräilyn MTB-kisat ja triathlontapahtuma. Kulttuuria on tarjolla Tahko Span kesäteatterin ja Aholansaaren tapahtumien merkeissä.

Kiinteistönvälittäjän silmin tarkasteltuna minua kiinnostaa, millaiseksi Tahkon keskusta-alue muokkaantuu, kun alueen uusi kaava saadaan vahvistettua. Minusta Tahko on pysyvä, hyvä lomapaikka, jossa on paljon harrastevaihtoehtoja aktiivilomailijoille. Etäisyys Etelä-Suomen isoista kaupungeista on sellainen, että perhe voi lähteä sinne pelkäksi viikonlopuksi. Toivon, että Tahko tulee pysymään jatkossakin tärkeänä paikkana lapsillemme ja tulevaisuudessa jopa heidän lapsilleen.

Tänä kesänä aiomme viettää Tahkolla juhannuksen ja koko heinäkuun. Elokuussakin käymme siellä nauttimassa lämpimistä viikonlopuista. Allekirjoitan sanonnan ”Tahkolla on kaikkea muuta paitsi tylsää”!

 

PARASTA TAHKON KESÄSSÄ

1. Yhdessäolo
Minulle on parasta se, että saan viettää Tahkolla loma-aikaa parhaimpien ystävieni kanssa.

2. Monipuolinen tarjonta
Tahko tarjoaa monipuolisesti minulle rakkaita harrastusvaihtoehtoja.

3. Kauniit maisemat
Tahko on kaunis paikka. On mahtavaa kiivetä Tahkovuoren laelle ja katsella silmänkantamattomiin avautuvaa järvimaisemaa.

Minun Tahkoni
kuopio
tahko
Raila Perttilä
Kesä
matkailu

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva