Minun Kuopioni

Erja lyytinen

Teksti Digimag/Marlene Sanoukian Kuva Dirk Eidner
Kuopiosta lähtöisin oleva blueskitaristi, laulaja ja lauluntekijä Erja Lyytinen nauttii synnyinkaupunkinsa luonnonläheisyydestä.

Kuopio on synnyinkaupunkini, jonka puhdas vesistö, metsät ja luonto ovat olleet minulle tärkeitä lapsuudesta asti. Luontoa on tullut hyödynnettyä pienestä pitäen, kun leikin veljieni ja kavereideni kanssa Jynkän metsissä. Puijolla järjestettiin lapsille hiihtokisoja, joihin osallistuin ja joista sai hiihdon päätteeksi puuhakassin. Liikunnallisuus oli minulle lapsena tosi vahvasti läsnä. Kuopiossa oli minulle myös hyvät mahdollisuudet harrastaa musiikkia, saada laadukasta musiikinopetusta ja ponnistaa eteenpäin.

Nykyisin käyn katsomassa Kuopiossa omaa perhettä ja sukua. Varmaan aika moni joutuu tekemään irtioton synnyinkaupungistaan. Itse lähdin parikymppisenä Ruotsiin opiskelemaan, kun halusin nähdä maailmaa. Nyt kun olen saanut pyöriä ympäriinsä, on kiva palata synnyinseudulle muistelemaan ja fiilistelemään paikkoja. Kuopion musiikkiliikkeissä tulee käytyä useasti ja tavattua jo nuoruudestani tuttuja liikkeenpitäjiä. Kaupunkiin on myös tullut ihania kahviloita ja niiden myötä eurooppalaista henkeä.

KUOPION LUONNOSSA on mukava käyskennellä. Vähän aikaa sitten tuli käytyä metsäkävelyllä. Viime kesänäkin kävin lasteni kanssa mummolan lähellä olevissa metsissä, ja söimme mustikoita suoraan metsästä. Haluankin opettaa lapsilleni, ettei ruokaa aina tarvitse hakea kaupasta.

On minulla kytköksiä Kuopioon näinäkin päivinä, sillä bändissäni soittaa kuopiolaisia kavereita. Nyt olen järjestämässä Kuopioon Ohjelmaravintola Maximissa 10. elokuuta pidettävää blues- ja soul-orientoitunutta festivaalia, jollainen kaupungista onkin puuttunut. Esiintyjäkaartiin kuuluvat oman bändini lisäksi Lisa Lystam Family Band Ruotsista, Maria Hänninen ja Sami Saari. Syksyllä saamme toivottavasti ulos uuden levyni, johon sisältyvä single Without You ilmestyi juuri maaliskuussa. Joulukuussa tulen Musiikkikeskukselle Blue Christmas -kiertueen kanssa. Mukana ovat myös Veeti Kallio ja Erika Vikman, joten monimuotoinen ja ilmeikäs konsertti on luvassa. 

PARASTA KUOPION KESÄSSÄ

1 Väinölänniemi
Väinölänniemellä voi nauttia lämpimästä ilmasta.

2 Sisämaan lämpö
Sitä ei meren äärellä asuessa koe.

3 Kuopion tori
Torilla on aina kiva käydä jätskillä.

Minun Kuopioni
Erja Lyytinen

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva