Metsä tuo
voimaa

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuva Digimag/Heidi Lappalainen
Kuopion upea järviluonto, mäet ja metsät houkuttelevat puoleensa.

Alueen metsät voivat hyvin ja puukaupan kysyntä on jatkunut mainiona. Varsinkin kuitupuun kysyntä on asiantuntijoiden mukaan noussut uusien teollisuuslaitosten avaamisen myötä. Kaiken kaikkiaan metsäteollisuuden tilanne näyttää hyvältä, sillä jatkossa puuta käytetään entistä monipuolisemmin esimerkiksi korvaamaan muovituotteita.

Metsistä on myös henkiseen hyvinvointiin. Tutkimustenkin mukaan metsässä käveleminen ja oleilu poistaa stressiä ja kohottaa mielialaa. Varsinkin kansainvälisille vieraille alueemme luonto on hämmästyttävää ja hiljaisuus uudenlainen kokemus.

Luonnosta voi nauttia myös mökkeillen. Kuopiossa mökkejä riittääkin, sillä Juankosken kuntaliitoksen myötä kaupungistamme tuli Suomen suurin mökkikunta. Yli kymmenentuhannen mökin kunnasta löytyy monen sorttisia kesämökkeilijöitä. Toiset vain piipahtavat mökillä, toiset viettävät koko kesän kakkosasunnolla. 

Vakituisen kodin, kesämökin tai kakkosasunnon voi rakentaa myös kaupungin välittömään läheisyyteen, mutta silti maaseudun rauhaan. Parhaimmillaan modernia maalla asumista esittelee Tervon EkoKoti rannalla -hanke, jonne rakentuu upea ympäristöystävällinen ja nykyaikaisin mukavuuksin varusteltu asuinalue. 

Pihoihin ja puutarhoihin panostetaan nykyisin entistä enemmän. Niistä loihditaan olohuoneen jatkeita, jotka halutaan sisustaa silmää miellyttävästi. Kokosimme lehteen koosteen puutarhan katseenkiinnittäjistä, joista paikalliset viherpeukalot voivat ammentaa inspiraatiota pihan tai parvekepuutarhan sisustamiseen.

Poimi lehden vinkit uudenlaisiin eväsleipiin, tee eväät, ota perhe mukaan ja pingo pihalle. Kevätaurinko sulattaa pian loputkin lumista, minkä jälkeen retkillä voi keräillä vaikkapa villiyrttejä piristämään kotiruokia.

Metsä numeroin

1.
Kuopiossa on kaikkiaan 10 700 mökkiä, mikä on eniten koko maassa.

70 000 €
​rannalla sijaitsevan mökin keskihinta Pohjois-Savon alueella.

3 729
puutarhayritystä Suomessa vuonna 2017.

3,4 mrd.
viljasadon suuruus vuonna 2017.

67,4 milj.
kuutiometriä raakapuuta käytettiin metsäteollisuudessa vuonna 2016.

4,6 ha
metsää Suomessa asukasta kohden.

Luonto
metsä
Mökki
Piha

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva