Raskaan sarjan manageri

Teksti: Rieti Jauhiainen Kuva: Jouni Markkanen
Suomi tunnetaan maailmalla Valkoista Taloa myöten metallimusiikin tyyssijana ja vienti vetää moneen suuntaan. Pelkkä lahjakkuus ei menestykseen riitä – tarvitaan myös lujaa tahtoa ja pitkäjänteistä kehitystyötä. Jouni Markkanen on yli kahden vuosikymmenen ajan ollut näköalapaikalla suomalaisen musiikkibisneksen keskiössä.

Kuopion synnytyssairaalassa vuonna 1970 päivänvalon nähnyt Jouni Markkanen asui Mäkikadulla kuusivuotiaaksi asti, kunnes perheen maja muuttui Toivalaan. Poikavuosina harrastettiin monipuolisesti muun muassa Toivalan Urheilijoissa, mutta jalkapalloilijan ura Kupsin Majavissa ei ottanut tuulta alleen.

 - Valmentaja sanoi yksissä treeneissä suoraan, että on parempi, jos keskityn sellonsoittoon, Markkanen naurahtaa.
 - En pahoittanut mieltäni, vaan otin sen ihan vinkkinä. En usko, että Suomi menetti minussa uuden Atik Ismailin.

Markkanen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion musiikkilukiosta ja opiskeli konservatoriossa klassista laulua ja ensimmäisiä pop-jazz-opintojaan parikymppiseksi asti. Samaan aikaan 80-luvun lopulla Markkanen moshasi kuopiolaisen trash metal -bändi Warmathin keulilla ja -90 -luvun alussa järjesti bändeille keikkoja Kuopion ravintoloihin. Toimenkuvaan kuului myös mainosmusiikin tekeminen Studio Soundissa.

 - Ketsuppi- ja pizzamainosten ohessa lauloin myös Kalpan tunnarin, Täyttyy monttu Niiralan. Siinä on minun panokseni kuopiolaiselle urheiluelämälle kukkeimmillaan, virnistää Markkanen.
 - Pyristelin jonkin aikaa myös Oulunkylän pop-jazz-konservatoriossa, mutta se ei kuitenkaan ollut minun juttuni. Sitten liityin Sub-Urban Tribeen ja muutin Helsinkiin.

Suomen suurimpienkaan festareiden lavat ja klubikeikat eivät siivittäneet kiintotähdeksi rocktaivaalle, mutta opettivat paljon muusikko- ja kiertue-elämästä. Lisäksi promoottorille kullanarvoinen koti- ja ulkomainen kontaktiverkosto alkoi tuolloin rakentua. Kun Elävän musiikin yhdistys Elmu ry pyysi Markkasta ottamaan vastuulleen legendaarisen Lepakon ohjelmiston, olivat työ- ja urakuviot selvillä.

 - Ei ole kaikkien hommaa ensinnäkään kiertueille päästä ja varsinkaan kestää bussissa elämistä ja odottamista, Markkanen kuvailee.
 - Lepakon vuodet olivat korkeakouluni musiikkibisnekseen. Aloin ymmärtää myös levy-yhtiöpuolta ja kuinka musiikki saatetaan kuulijoiden nautittavaksi. Kansainvälisessä kaupankäynnissä säännöt ja toimintatavat ovat varsin selkeät ja stabiilit.

METALLIFESTIVAALI TUSKAN ohjelmatiimin ruorin Markkanen otti käsiinsä viime vuosituhannen lopulla, kun tapahtuma järjestettiin toista kertaa. Tuskien taival on kulkenut vuosien varrella Tavastialta VR:n makasiinialueen ja Kaisaniemen puiston kautta nykyiselle paikalleen Suvilahteen. Alkuaikojen muutama tuhat päiväkävijää on monistunut jopa 33000 viikonloppuvieraaksi.

 - Kiinassa tunnetaan Suomen tapahtumista parhaiten Savonlinnan oopperajuhlat, Sodankylän filmifestivaalit ja Tuska, Markkanen kertoo anekdootin sikäläisestä tutkimuksesta.
 - Seuraava Tuska on jo kahdeskymmenes ja se on kova juttu. Tapahtumatkin kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta ja tietysti ystävällismielisesti keskenään myös esiintyjistä.

Vuonna 2004 tuli Markkasen aika luopua muun muassa omista bändihommista ja keskittyä Tuskan lisäksi suunnittelemaan tulevia managerointeja. Vuotta myöhemmin, mentyään mukaan King Foo Entertainment -ohjelmatoimistoon, Markkasen ahjossa alkoi kipinöidä terävä valikoima suomalaisen vientimetallin keihäänkärkiä, kuten Amorphis, Children of Bodom ja Sonata Arctica.

 - Yhdeksi urani hienoimmista hetkistä luenkin juuri Amorphiksen Eclipse -levyn ja bändin saattamisen takaisin raiteilleen parin epäonnisemman vuoden jäljiltä, Markkanen sanoo.
 - Konkariryhmän kanssa työskentely oli alussa hivenen haastavaakin, mutta managerin duunissa on usein liika sentimentaalisuus jätettävä pois, painottaa Markkanen pilke silmäkulmassaan.
 - Päätöksissä on aina kuitenkin katsottava bändin parasta ja nyt takanamme on jo 12 vuoden yhteistyö ja useampikin levy.

Loppuvuodesta 2014 Markkanen saattoi alulle Grey Beard Concerts & Management -yrityksen ja turpajouhien johdatettavaksi siirtyi kirpeä kattaus suomalaista metalliosaamista. Yhtiö järjestää artistiensa esiintymiset Suomessa sekä tuo ulkomailta nimekkäitä rock- ja metallikokoonpanoja kiertueille ja festivaaleille. Myös vientikaupassa on Markkasen mukaan kiinnostavia näkymiä.

 - Suurimman osan operoin Suomeen, Markkanen toteaa.
 - Japanin vienti on lähtenyt vetämään, olemme siellä tunnettu yhtiö. Maailmanlaajuisesti edustamme Amorphiksen lisäksi Lost Societya, jonka uraa nyt rakennetaankin hartaasti.
 - Tässä bisneksessä ei hassuttelemalla pärjää, vaan asioita joutuu joskus suorastaan raapimaan kasaan. Vientisaaga ei mahdollistu vielä muutamalla Euroopan rundilla, joten skumpat kannattaa pitää jäissä ensimmäiset kymmenen vuotta, muistuttaa Markkanen.

Mahdollisina vapaina hetkinään Markkanen katselee elokuvia tai soittelee heviriffejä veen muotoisella mustalla kitarallaan. Kokkaileminen perheelle, ja toisinaan kavereillekin, on myös hyvin mieluisaa puuhaa.

 - Ruuanlaitossa on jotakin meditatiivista.

Tärpit : Kuopio
Henry´s Pub
"Minulle ja varmasti monille kuopiolaisille tärkeä. Olen esiintynyt siellä kaikilla kokoonpanoillani."
Haapaniementie 3
"Studio Sound ja sen treenikämppäyhteisö 90-luvun alussa. Siellä on opeteltu studion salat ja luotu elinikäiset ystävyyssuhteet."
Anttilan levyosasto
"Kymmenvuotiaana, ja vähän ylikin, räpläsin kaikki vinyylit, kun soittotunnilta tullessa odotin bussia Toivalaan."
Jounin aikajana
1970
Syntyi Kuopiossa
1976
Muutto Toivalaan
1987
Warmath
1989
Ylioppilas Kuopion Musiikkilukiosta
1992
Sub-Urban Tribe
1993
Muutto Helsinkiin
1995-1999
Lepakon ohjelmapäällikkö
1999
Tuska -festivaalin promoottoriksi
2000-2004
Nosturin ohjelmapäällikkö
2005
King Foo Entertainmet Ltd
2015
Grey Beard Concerts & Management

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva