Kahden uran tekijä

Teksti Digimag/Teemu Viemerö Kuva Digimag/Mirka Happonen
Kun yksi ovi sulkeutuu, kaksi avautuu edessä − näin tapahtui Kuhmosta kotoisin olevalle, pian 43 vuotta täyttävälle Mira Saitseville, joka vaihtoi vanhan työnsä kahteen uuteen ja yrittäjyyteen.

Mira Saitsevilla oli unelma. Esimiestyö finanssialalla oli hänen haaveensa, jonka hän saavutti viimein kovalla työllä. Kaikki kuitenkin muuttui. Vuosia finanssialalla esimiestehtävissä toiminut Saitsev päätti vuoden 2014 paikkeilla päättää työnsä yt-neuvotteluiden myötä muuttuneen toimenkuvansa vuoksi. Suunta oli väärä, tarvittiin ratkaisuja ja uusia tuulia. Päätös johti naisen perustamaan oman henkilöstöjohtamis- ja myynnillisen asiakaspalvelun valmennuspalveluja tarjoavan Valmennuskaarteen sekä työskentelemään Harri-miehensä perustamassa Maalaus ja Saneeraus H. Saitsev -perheyrityksessä. Mielenkiintoista vaihtelevuutta ja toimintaa arkeen tuova kaksoisura oli Saitseville oikea päätös.

‒ Opettajuus oli minun toinen haaveeni. Jättäydyttyäni pois pankin työpaikasta lähdin tutkimaan vaihtoehtoja ja pääsin aikuiskoulutuksia järjestävän yrityksen asiakasratkaisupäälliköksi. Tämän työpaikan myötä pääsin opetusmaailmaan sisälle. Huomasin kouluttamisen olevan todellakin oma juttuni ja ryhdyin pohtimaan, voisinko tehdä tätä työtä yrittäjänä. Miehelläni oli ollut tuolloin lähes 10 vuotta oma maalaus- ja saneerausyritys, jossa kävin samoihin aikoihin auttamassa tarvittaessa. Silloin tajusin, että pystyn yhdistämään kaksi työtä. Oman yritystoiminnan välipäivinä pystyn tekemään myös toista työtä, Saitsev kertoo.

TYÖNKUVAT OVAT toisestaan täysin poikkeavia, mutta täyttävät yhdessä käsillä tekemisen sekä ajattelutyön tarpeen ja ilon. Yhtenä päivänä Saitsev maalaa raksavaatteet päällä, kun taas toisena päivänä raksavehkeet vaihtuvat mekkoon ja maalaaminen valmentamiseen.

‒ Joillekin yrittäjyys ja kaksi työtä ovat hieman pelottava ajatus, joka vaatii uskallusta sekä joustavuutta, mutta kannustan siihen jokaista. Kun perheessä on kaksi yrittäjää, kaksi eri yritystä, kiireinen arki ja lisäksi teemme töitä yhdessä lastemme kanssa, jotkut asiat ja pelisäännöt täytyy miettiä tarkkaan. Yhdessä tekeminen luo kuitenkin yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jotkut ovat kysyneet minulta, olenko hullu kun lähdin yrittäjäksi, koska arki sekoittuu työhön ja lomailu on vähäistä. Yrittäjyydessä on kuitenkin vapautta, vastuuta ja totta kai paljon työtä, mutta samalla se antaa todella paljon. En koe yrittäjyyttä ahdistavaksi, koska saan tehdä sitä mistä todella pidän, Saitsev kertoo. 

Valmennuskaarre
Ketunpolku 3, Kuopio
Puh. 040 5843 198, mira.saitsev@saitsev.fi

Maalaus ja saneeraus H. Saitsev
Ketunpolku 3, Kuopio
Puh. 040 5537 996

www.saitsev.fi

Valmennuskaarre
Maalaus ja Saneeraus H. Saitsev
Mira Saitsev
Harri Saitsev
yrittäjä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva