Jääkiekkoperhe

Kapasten Kalpa

Teksti: Tarja Anunti Kuvat: Alias Studiot
Kun puhutaan Kuopion omasta jääkiekkojoukkueesta, nousee yksi nimi ylitse muiden. Kapasen perheen kiekkoura jatkuu jo kolmannessa polvessa.

Kun Hannu ”Hannes” Kapanen sai vuonna 1988 juniorivalmentajan pestin KalPasta, eivät perheen teini-ikäiset pojat, Sami ja Kimmo, olleet järin innostuneita asiasta. Muutto Karjalasta Savoon, Joensuusta Kuopioon, ei ollut ykkösajatus. 

Joensuu-Kuopio-vastakkainasettelu eli silloin vahvana. Muuttohaluttomia teinejä lahjottiin stereoiden ostolla ja aluksi sovittiin, että kokeillaan Kuopiossa asumista jouluun asti.

- Aika pian pojat kuitenkin kotiutuivat uuteen kaupunkiin ja sanoivat, että täältähän ei muuteta pois, muistaa Hannes.

Jääkiekkolegenda Hannes Kapanen on peliurallaaan ollut hyökkääjänä niin HJK:n, HIFK:n kuin Jokereidenkin leivissä ja valmentajana KalPan lisäksi muun muassa HIFK:ssa, Jokereissa ja Bluesissa. Hän johdatti Suomen alle 20-vuotiaitten maajoukkueen MM-kultaan vuonna 1998. Tällä hetkellä hän vaikuttaa KalPa Hockey Oy:n hallituksessa. 

- Käyn yhä melkein päivittäin hallilla. Olen sellainen yleismiesjantunen. Jos on pöytä rikki, niin silloin huudetaan Hannesta korjailemaan. Lisäksi olen Hannes-klubin isäntä. 

HANNEKSEN POJAT eivät ole kauas kaukalosta ehtineet. Vaippaiästä saakka halleilla pyörinyt jälkikasvu on tehnyt kiekkouraa tahoillaan. Kimmo on luonut uransa Suomessa ja maailmalla maalivahtina.  Sami on maailmanmestarijääkiekkoilija ja yksi pisimmän NHL-uran tehneistä suomalaisista. 

Sami purki vuonna 2008 miljoonasopimuksensa Philadelphia Flyersin kanssa, päätti 12 kauden NHL-uransa ja palasi Kuopioon. Hän oli viisi vuotta aiemmin lähtenyt mukaan KalPan omistajatahoon ja on tällä hetkellä joukkueen pääomistaja. Hän johti joukkuetta sen palatessa SM-kiekon huipulle.

- Olen aina luokitellut itseni kalpalaiseksi ja kytkökset ovat olleet vahvat. KalPassa olen oppinut pelaamaan. Joukkue antoi eväät maailmanvalloitukseeni. Olen kokenut olevani jollain tavalla kiitollisuudenvelassa. Siksi palasin KalPaan ja Kuopioon, kertoo Sami. 

- KalPa on edelleen minulle henki ja elämä. Ansiotyöni on nyt A-nuorten valmennus. Nuorten lupausten kanssa on hieno tehdä työtä. 

KUOPION KAUPUNGIN brändilähettiläänäkin tuttu Sami asuu uusioperheineen Kuopiossa ja nauttii elämästään. Kotona on vaimon lisäksi kolme teini-ikäistä ja yksi kolmevuotias lapsi. 

- Elämä on mallillaan ja siitä on helppo nauttia. Kuopio merkitsee minulle paljon, se on kotikaupunkini. Vietin täällä hyvät vuodet nuoruudessa ja palasin maailmalta takaisin. Olen katsonut ilolla, miten kaupunki panostaa alueen ja matkailun kehitykseen. Kauniin luonnon ja veden ympäröimän kaupungin keskusta kehittyy koko ajan. Alppityyliset myyntikojut ja hieno valaistus tuovat torille vireyttä näin talvisin, kehuu Sami.

Ja jottei jääkiekon voittokulku Kapasen perheessä tyrehtyisi, nuorin polvi jatkaa isien ja isänisän viitoittamaa tietä. Samin vanhin poika, Kasperi, tekee jo kiekkouraa Torontossa. Nuoremmat serkukset Konsta, Oliver ja Ilari pelaavat samassa joukkueessa Kuopiossa. Moni varmasti ihmettelee, mistä moinen kiekkolahjakkuus ja -innostus on Kapasten perheeseen pesiytynyt.

- Nappasin pojat aina hallille mukaan, kun he olivat pieniä, mutta en ole koskaan tuputtanut heille kiekkoa. Siellä ne pelasivat kentän laidan ulkopuolella, kun me pelattiin kaukalossa. Peltosen Ville ja Tikkasen Esa paimensivat. He ovat nähneet sen, mitä menestys vaatii kentällä ja sen ulkopuolella. 

- Veren perintöä tämä on. Omaa isääni lainaten kansan kielellä, ”tee mieluummin vähän ja hyvin kuin paljon ja paskaa”. Se tarkoittaa sitä, että asennoidutaan ja panostetaan kulloiseenkin hetkeen tosissaan, mutta ei liian vakavasti. Karjalaista pilkettä pitää olla silmäkulmassa, Hannes naurahtaa.

Sami kertoo oppineensa kävelemään mailaan nojaten. Laji on ollut aina elämässä mukana ja vienyt mennessään. 

- Tietty lahjakkuus meillä on varmasti taustalla, mutta menestyminen vaatii paljon työtä. Isän kautta tähän on tultu ja velipojan kanssa olemme sitten taas tarjonneet omat oppimme omille lapsille käyttöön. 

ON KAPASTENKIN elämässä toki muutakin kuin kiekko. Hannes kertoo olevansa intohimoinen akvarellitaiteilija. Etenkin entisessä kodissa maalla Karttulan Syvänniemellä veden äärellä tuli maalattua usein luontoaiheita. Nyt kaupungissakin luonto vetää puoleensa ja tarjoaa inspiraation lähteitä. Ja sitähän Kuopiossa riittää. 

- Luonto on keskustastakin käsin lähellä. Erityisesti tykkään Vänäristä (Väinölänniemi) ja Puijosta, kertoo Hannes. 

KalPan SM-liigakausi 2015-2016 on lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti ja Kapaset uskovat, että voittokulku jatkuu. Hannes kannustaa väkeä katsomaan kotiotteluita livenä Data Group Areenalle.