Kotimaan-
matkailun 
suosio säilyy

Teksti: Rieti Jauhiainen Kuva: Hilkka Lassila
Juuri ilmestynyt tutkimus antaa kylmää faktaa matkailusta ja matkailijalle. Suomemme suloisessa suvessa tehtävät lomareissut vaikuttavat monipuolisesti hyvinvoinnin lisääntymiseen - niin aineellisen kuin henkisen.

Länsimaissa on aina totuttu matkailemaan, vain kohteet muuttuvat, kertoo Savonia AMK:n yliopettaja, KTT Hilkka Lassila.

- Jos käytössä on vähemmän rahaa, siirrytään halvempiin, yleensä kotimaan kohteisiin. Varsinkin vapaa-ajan matkailu voittaa taantumassa. Liike-elämä matkustaa enemmän nousukausien ja vahvan talouden aikoina.

- Suomen sisäinen matkailu perustuu pääosin selkeitä laskettelukeskuksia ja kaupunkikohteita lukuun ottamatta pitkälti kesäkysyntään. Kotimaan lomilla kuin myös ulkomailla halutaan nykyisin tehdä jotain. Nykyajan matkailija kaipaa elämyksiä ja aktiivisuutta.

Matkailija käyttää rahaa majoitukseen ja ravitsemuspalveluihin, kulttuuriin ja aktiviteetteihin sekä tietenkin ostoksiin. Tässäkin tutkija löytää erilaisia yhdistäviä ja erottavia tekijöitä.

Terveyden ja hyvinvoinnin megatrendi voimistuu tällä hetkellä näkyvästi. Ihmiset haluavat olla osallistujia, eivätkä vain katsojia. Sama pätee niin massatapahtumissa kuin pienissä porukoissa.

POHJOIS-SAVON MATKAILU PÄHKINÄN-KUORESSA

- Pohjois-Savossa on yhteensä 31 449 kesämökkiä.
Ulkopaikkakuntalaiset omistavat
64 %.
 

- Kuopiossa on noin 8700 mökkiä. Se on
toiseksi eniten Suomen kunnista.

- Kesämökkeilijöiden jättämä matkailutulo
yhteensä on lähes 100 milj. euroa. Noin
puolet siitä kohdistuu vähittäiskauppaan.
Erityisen merkittävää kesämökkeilyn
tuottama matkailutulo on maaseutualueilla.

- Tapahtumakävijöiden keskimääräinen rahankäyttö
henkilötasolla on 110 euroa
vuorokaudessa. Keskimääräinen viipymä
on 2,7 vuorokautta.

- Tapahtumakävijöiden kuluttamasta rahasta
noin 70 % käytetään majoitus- ja
ravitsemispalveluihin sekä pääsylippuihin
ja osallistumismaksuihin.

- Pohjois-Savossa yöpyvien matkailijoiden
ja päiväkävijöiden arvioitu määrä on yhteensä
noin 9,4 miljoonaa.

- Arvioitu välitön arvonlisäveroton matkailutulo
on 504 miljoonaa euroa. Kokonaismatkailutulo
on yhteensä 680 miljoonaa
euroa.

- Matkailun välittömät työllisyysvaikutukset
ovat noin 3200 henkilötyövuotta
ja kokonaistyöllisyys 4500 henkilötyövuotta.

- Kaikkien matkailijoiden ja päiväkävijöiden
yhteenlasketusta matkailutulosta
ohjautuu Kuopioon 46 %, Tahkolle
15 % ja muualle Pohjois-Savoon 39 %.
Keskimääräisestä matkailutulosta suuntautuu
ravitsemispalveluihin noin 32 %
ja majoituspalveluihin 15 %.

- Välitön matkailutulo on eri toimialojen
liikevaihtoon suhteutettuna suurempi
kuin energiateknologiaklusteri tai lähes
yhtä suuri kuin elintarviketeollisuus ja lähes
nelinkertainen verrattuna maa-, metsä-
ja kalatalouteen.

- Tahkon liikuntapanostukset ovat ehdottomasti oikean suuntaisia.

Lomat ja matkat räätälöidään itselle sopiviksi, elleivät kyseessä ole hyvin keskitetyt aktiivilomapaketit.

Pitäisi mennä matkailijan housuihin ja ajatella eritavalla itselleen liian selvistä tai tutuista asioista. Puhdas luonto, hiljaisuus ja rauha vetävät turisteja varsinkin ulkomailta. Suurkaupungin kasvatille voi olla elämys seisoa hotellin takapihalla metsässä.

Matkailutaseen kannalta ulkomainen vierailija on tietenkin hyvä ja tavoiteltava asia ja kasvanut varallisuus on lisännyt etenkin aasialaisten turistien virtaa Eurooppaan. Huomattava määrä suomalaisten tekemistä matkoista suuntautuu kuitenkin kotimaahan.

- Koko maan matkailutulosta noin    75 % tulee kotimaanmatkailusta ja Pohjois-Savossa osuus on vielä merkittävämpi. Kotimainen asiakas on äärimmäisen tärkeä alueellisesti.

Lassilakin peräänkuuluttaa toimivaa kokous- ja kongressikeskusta Kuopioon, koska täällä on iso yliopisto ja paljon isoja yrityksiä, joilta puuttuu konferenssitilat.

matkailu
matkustus
matkat

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva