Kahvakuulien Laakso

Kahvakuulien laakso

TEKSTI: NMT/TIMO KETTUNEN KUVAT: NANA SIMELIUS
Kahvakuula on voimailuväline, jonka nostelua pidetään maskuliinisena toimintana. Kukka Laakso on lajin maailmanmestari.

Kuten monet yksinkertaiset mutta toimivat keksinnöt, myös  kahvakuula on alkuperältään venäläinen. Kahvakuulan erityispiirre on sen soveltuvuus koko kehoa kuormittaviin liikkeisiin, ja sillä tehtävät liikkeet ovat toiminnallisia ja vauhdikkaita. Kahvakuula on Suomen Painonnostoliiton alainen laji ja kisoja järjestetään ympäri maailman.

Kukka Laakso on yksi tunnetuimmista lajin edustajista Suomessa. Hän voitti kahvakuulan maailmanmestaruuden vuonna 2009, jonka jälkeen hän on esiintynyt paljon mediassa lajin puolestapuhujana. Kukka jakaa palasia elämästään suositussa blogissaan.

Kukalla on kotona ainakin 30 kahvakuulaa. Määrästä päätellen luulisi, ettei muu väline ei kelpaa. Kukka, onko harjoitteluvälineen pakko olla kuula?

− Ei sen ole pakko olla kuula. Ei se ole niinkään välineestä kiinni, vaan lajista. Väline ei tee itsestään mitään.

− Kahvakuula on harjoittelumuotona tehokasta, koska siinä nostetaan paljon ja pitkään. Vaikka sarjoja tehdään minuuttien ajan ja toistojen määrää nousee kymmeniin tai satoihin, tehon salaisuus on silti vastus. Liian kevyt paino on sama kuin huitoisi ilmaa pelkillä käsillä, Kukka muistuttaa.

Kuulaksi hän suosittelee kilpamallia, koska ne ovat kaikki samankokoisia ja painon mukaan värikoodattuja.

Materiaalillakin on merkitystä.

− Sen täytyy olla metallia. Muovi- ja vinyylivirityksissä ei ole järkeä, sillä muovi lipsuu kädestä, eikä niiden muoto välttämättä sovellu käsivarrelle. Muovikuulat ovat usein myös liian kevyitä.
 

KAHVAKUULATREENIN SOPIVUUS riippuu ihmisestä. Kukka naurahtaakin, että kuula ei sovi ylimielisille, mutta jatkaa vakavammin. Hänen mukaansa ihmisillä on usein virheellinen käsitys siitä mitä kuulalla tehdään. Liikkeiden ei tarvitse olla vaikeita, joten jokainen voi treenata omalla tyylillään. Suuret vammat voivat estää kahvakuulan käytön, mutta kuulaa voi hyödyntää myös kuntoutukseen.

Onko sillä merkitystä, miten kuulaa heilutellaan?

− Koulutan itse uusia ohjaajia. Usein ehkä ajatellaan, että kun on käynyt koulutuksen, on valmis. Siitä se harjoittelu vasta alkaa. Oma treeni ja lajiin tutustuminen merkitsevät paljon enemmän kuin paperi.

− Todistuksen voi ostaa, mutta kokemuksen saamiseen menee vuosia, Kukka muistuttaa.

Kuntoilun trendit tulevat ja menevät. Kukka on seurannut kahvakuulan nousua sivusta, ja hän on tullut päätelmään, että trendit tulevat Suomeen neljän vuoden viiveellä. Samat salit pysyvät, mutta lajien nimet vaihtuvat.

Vaikka kuumin trendi on jo hiipunut, on kuula tullut jäädäkseen.

− Se päätyykö kuula sängyn alle on kouluttajista kiinni. Nettikaupat esittävät kuulan ihmevälineenä, vaikka se on vakavasti otettava harjoitusväline.

Kuulan ympärillä on painonnoston kaltainen, muuttumaton laji.

Kuulan ympärillä on painonnoston kaltainen, muuttumaton laji. Se puuttuu monien liikunnan trendien ympäriltä.

Mutta sitten mitä pitää tehdä, että pääsee maailmanmestariksi?

− Se riippuu lajista. Ensinnäkin pitää mennä paikalle. Oma tulokseni ei ollut kovin kummoinen, mutta sinä päivänä se riitti mestaruuteen.

Kukka ei itse kisaa tällä hetkellä ja jatko on rannevamman takia auki. Hän kuitenkin valmentaa joukkuetta, joka kisaa hänen puolestaan. Tiimi on voittanut arvokisamitalin SM-kisojen jokaisessa sarjassa. Heti ensimmäisenä treenivuotena joukkue meni Suomen ennätyslistojen kärkeen.

Harjoittelua nainen ei ole lopettanut. Hän treenaa 4-6 kertaa viikossa, ja kuula kulkee aina mukana.

Kukka myöntää, että hän on ainakin jollain tasolla kahvakuulan kasvot Suomessa. Itse hän ei vuonna 2009 uskonut voittoonsa, ja piti sitä sattumana. Voiton jälkeisenä vuonna hän oli joka kuukausi esillä mediassa ja sai tuotua tätä kautta kahvakuulaa tunnetuksi. Hän innostaa naisia lajin pariin, kun näennäisesti maskuliinisen lajin keulahahmo onkin kaunis blondi.

Toimittaja: 
Timo Kettunen

Olen treenannut kahvakuulilla pitkään ja todennut lajin olevan kuntosaliharjoittelua ja aerobista liikuntaa vastaava kuntoilumuoto. Vedän myös ohjattuja kahvakuulatunteja. Olen huomannut, että kahvakuulaharjoittelu lisää sekä aerobista kuntoa että muokkaa kroppaa. Kahvakuula on helppo tapa tutustua liikuntaan tehokkaasti mutta vaivattomasti, koska kuulailua voi harrastaa missä tahansa. Vatsalihasten esiin saaminen kotona ei ole koskaan ollut näin helppoa!

 

TAVALLAAN SE MYÖS velvoittaa pysymään julkisuudessa. Kukan blogia seuraavat tuhannet netinkäyttäjät. Onko suositun blogin pitämisessä negatiivisia puolia?

− Ei. Vertailen, kuinka paljon kirjoitan henkilökohtaisista asioista, ja se on vähäistä moniin muihin nähden. Blogini on loppujen lopuksi aika pintaraapaisu verrattuna todellisuuteen.

Toisaalta ihmiset muodostavat kuvan henkilöstä tämän pintaraapaisun perusteella. Kukka myöntää, että tämä raja voi myös itsellä välillä hämärtyä. Hän kertoo, että lukijat tuntuvat pitävänä häntä enemmän ystävänä ja kuvittelevat tuntevansa hänet.

Nainen ei itse joudu selittelemään valintojaan, mutta hän on huomannut ilmiön, että moni selittelee hänelle. Jopa tuntemattomat tulevat tilittämään hänelle krapulapitsojen syöntejään.

Tämä on Kukan mielestä hauskaa, joskaan häntä ei aina jaksa kiinnostaa jokainen selittäjä. Vaikka Kukka on periaatteen ihminen, hän on valmis muuttamaan mieltään mistä tahansa – jos asia perustellaan hyvin. Periaatteet ovat vahvat, mutta niin on myös näkemys esikuvista.

− Esikuviani ovat äitini ja edesmennyt isoäitini. Ihailen ihmisiä, joilla on tietynlainen ajatusmaailma. Asenne määrittää ihmisen, ei se mitä on saanut elämässään aikaan. 

Kahvakuula
Kuntoilu

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva