Päivä Puijon maisemissa

Päivä Puijon
maisemissa

Kaupallinen yhteistyö, teksti Digimag/Heta Jyrälä, kuvat Digimag/Mirka Happonen
Puijon ravintolat hurmaavat lähiruualla, josta voi nauttia niin metsän siimeksessä kuin yläilmoissakin.

Puijon alue on kaiken kansan metsäolohuone, jossa sijaitsee kolme täysin uudistettua ravintolaa. Kokonaisvaltaisilla uudistuksilla on haluttu elävöittää Puijon aluetta sekä tuoda arvoonsa sen historiallinen miljöö sekä luonnonsuojelualue. Jokaisen ravintolan kantava ajatus on hyödyntää luontoa ja maanläheisyyttä sisustuksessa sekä suosia lähellä tuotettuja raaka-aineita. Myös sesongin tuotteet näkyvät vahvasti tarjoiluissa.

– Ulkoilun lomassa kannattaa piipahtaa Majalle nauttimaan uuden bistro-listan herkkuja. Esimerkiksi kalakeitostamme tuli nopeasti valtavan suosittu. Lisäksi tarjolla on kevyempään makuun Samoilijan salaattia ja isompaan nälkään erilaisia burgereita, kertoo ravintolapäällikkö Sari Masanen Puijon Majalta.

Uusien konseptien suunnittelussa on otettu huomioon kaikki alueella liikkuvat – myös lapset ja nuoret. Tämä näkyy myös Majan kotoisassa ruokalistassa, sillä menusta löytyvät myös lapsille sopivan kokoiset burgerit sekä kaikille maistuvat lihapullat. 

– Lauantaisin ja sunnuntaisin tarjoamme kello 9–12 retkiaamiaista. Monipuolisella aamiaisella on tarjolla niin kasviksia, leikkeleitä, juustoja, puuroa kuin smoothietakin. Aamupalalle on helppo piipahtaa vaikkapa ennen tai jälkeen aamulenkin, kertoo Masanen.

Tornikahvilassa puolestaan ovat kaupungin parhaat näköalat. Kahvilan sisustuksessa on hyödynnetty 1960-luvun henkeä sekä pärettä, tuohta ja sammalta – käynti siellä on kuin metsäretki yläilmoissa. Kahvila on avoinna joka päivä kello 18 saakka, joten kahvista ja lähiherkuista pääsee nauttimaan koko päivän.

Puijon tornin huipulla sijaitsee myös maankuulu Torniravintola, jossa nautitaan lounasta ja a la cartea pyörivässä ravintolassa. Maisemat vaihtuvat hiljakseen samalla, kun pöytään tarjoillaan mitä ihanimpia herkkuja. 

– Lounasta tarjoillaan Torniravintolassa tiistaista perjantaihin. Lounaan jälkeen katetaan mahtava lähiruokapöytä, josta löytyy muun muassa Kallaveden kalaa ja muita paikallisia tai lähellä tuotettuja tuotteita, Masanen kertoo.

– Kaikki tarjottava ruoka tulee sieltä, minne Puijon tornista näkyy, summaa Masanen.

 

Vinkki! 

Puijon Majan puodista voit hankkia paikallisia tuotteita kotiin tai tuliaiseksi. Pertti Junnisen tuohikäsityöt, Satu Nisun huovat ja ryijyt, Pyro-Artturin puutaide, Taito Shopin Kuopio- ja luontoaiheiset tuotteet, Jenni Rutonen Designin korut ja Nature Artin kasvitaide kuuluvat Puodin valikoimiin. Puoti on avoinna Majan aukioloaikoina.

 

Ravintolamestarit / Puijon ravintolat
Puijontie 135, Kuopio
Puh. 044 5810 455
www.puijopeak.fi/ravintolat

 

Lue myös: Puijolla riittää säpinää >

 

puijo
kuopio
Ravintolamestarit
Puijo Peak
tunne kaupunkisi

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva