Tavoitteena opiskelupaikka

Tavoitteena
opiskelupaikka

Teksti Digimag/Anne Kettunen Kuva Shutterstock
Suurin osa opiskelijoista nappaa opiskelupaikan pääsykoemenestyksen perusteella. Keräsimme tähän muutaman vinkin pääsykokeeseen valmistautumiseen.

1 Tutustu materiaaleihin ja laadi lukusuunnitelma 
Valmiiksi suunnittelemalla pääsykoemateriaalit ehtii lukea tarpeeksi monta kertaa. Yleensä lukemiseen varataan päivässä 6–8 tuntia. Jätä suunnitelmaan myös aikaa kertaamiselle.

2 Opiskele tehokkaasti 
Jos lukeminen on tehotonta, ei ole väliä, kuinka paljon sitä yrittää tehdä. Laatu korvaa määrän: pidä sopivia taukoja, liiku ja syö terveellisesti, jotta aivot pysyvät virkeinä.
 
3 Aseta välitavoitteita
Lukeminen ja opiskelu motivoi paremmin, kun saavutat itsellesi asettamasi tavoitteen. Tavoitteiden saavuttamisen jälkeen itsensä voi palkita jollakin mieleisellä. Tee esimerkiksi viikkosuunnitelma siitä, mitä sinun pitää siihen mennessä hallita.

4 Tutki aiempia pääsykokeita
Tee vanhoja pääsykoetehtäviä ja testaa miten paljon olet oppinut. Voit myös pyytää jotakuta kuulustelemaan lukemaasi tai opiskelemaan kanssasi Yhdessä tekeminen motivoi onnistumaan.

5 Etsi paras paikka lukemiseen
Jos kotona ei suju, mene kirjastoon. Jos hiljaisuus on liikaa, kokeile kahvilaa. Lukupaikkaa voi myös vaihdella, jotta mielenkiinto pysyy paremmin yllä. 

6 Selvitä etukäteen käytännön asiat
Missä koe on? Milloin? Miten sinne pääsee? Kaikkiin kokeisiin ei tule erikseen kutsua valintakoetilaisuuteen, vaan aika ja paikka löytyvät oppilaitoksen verkkosivuilta. Kun nämä asiat ovat ennakkoon tiedossa, voi pääsykoepäivänä keskittyä itse koitokseen.

7 Pakkaa eväät mukaan
Ota helposti syötäviä eväitä ja pilko esimerkiksi hedelmät valmiiksi rasiaan. Rapisevat, kovaääniset tai sotkuiset eväät jätetään kotiin.

8 Aloita helpoimmasta kysymyksestä
Silmäile koe ensin läpi ja varmista pisteet vastaamalla ensimmäiseksi helpoimpiin kysymyksiin. Varsinkin pidemmät vastaukset kannattaa ensin luonnostella ranskalaisia viivoja tai ajatuskarttaa käyttämällä.

Monta reittiä eteenpäin

Pääsykokeiden lisäksi tie korkeakouluun voi avautua myös hyvällä toisen asteen todistuksella. Esimerkiksi matematiikkaa tai fysiikkaa voi päästä lukemaan suoritettuaan hyvät arvosanat siitä ylioppilaskokeessa.

Korkeakouluun voi mennä myös avoimen väylän kautta. Avoimessa korkeakoulussa voi tutustua kiinnostavaan alaan. Suoritetut opinnot voi hyväksi lukea osaksi tutkintoa, jos myöhemmin hakeutuu tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon tai ammattikorkeakouluun.

Yksi vaihtoehto parantaa pääsykoevalmiuksia on korottaa ylioppilastodistuksen arvosanoja tai opiskella lisää aikuislukiossa. Varsinkin joillakin aloilla lukio-opinnot luovat vahvan pohjan opinnoille tai pääsykoemenestykselle, joten opiskelu kannattaa aina.

Opiskelemaan voi lähteä myös ulkomaille. Pohjoismaissa ja Itävallassa yliopisto-opiskelu on EU-kansalaisille maksutonta. Opintotukea ulkomaille voi saada, jos opinnot ovat päätoimisia ja vastaavat Suomessa tuettavia opintoja.

digimag
Koulutus
opiskelu
pääsykoevinkit

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva